"TAITEESSA ABSTRAKTI SOSIAALINEN TODELLISUUS SAA KOKEMUKSELLISEN JA KESKUSTELTAVAN MUODON, MINKÄ ANSIOSTA VOIMME PYRKIÄ YMMÄRTÄMÄÄN PAREMMIN HÄILYVÄÄ JA MUUTTUVAA MAAILMAA."

2011 GALLERIA AARNI, ESPOO

8.12.-30.12.2011
Väkivallan Barokki

"Meidän on muutettava arvokas lahja pelkäksi paskaksi"

Kyllästymistä modernin yhteiskunnan sosiaalisena patologiana käsittelevässä profeetallisessa kirjassa Crash (1973), J.G.Ballard enustaa 20:nnen vuosisadan suurimmaksi sivulliseksi uhriksi tunne-elämän. Vauhti ja vaara ei ole ainakaan vähentynyt astuttaessa 21. vuosisadalle. Informaatiotulva on moninkertaistanut nopeutensa ja valta piilottanut itsensä mitä kasittämättömimpien systeemien taakse. Ei ole suurikaan ihmetyksen aihe, jos kontrolliyhteiskunnan ihminen kokee turvattomuutta ja neuvottomuutta selittämättömän maailman edessä. Pörssin laskut ja nousut on muodostunut symboliseksi järjestykseksi, jota ajattelemme ja pelkäämme kuin Jumalan sanaa.

Ballardin filosofisessa teoksessa maalaama kuva ihmisen voyerismista, itseinhosta ja kyvyttömyydestä kokea jotain todellista ja alkuperäistä on ajateltavissa oireena infantiilissa kulttuurissa, jonka suuri hulluus ei olekaan tunne-elämän kuolema, vaan sen imploosio. Tunne-elämän kääntyessä sisäänpäin, minä-hybris tuottaa kyvyttömyyttä nähdä toisia muuna kuin esineinä ja hyödyn tavoittelun välineinä. Tunne-elämä ei siis niinkään katoa, vaan paremminkin taantuu. Tullessamme uudestaan lapsiksi ulkopuolinen maailma muuttuu päänsisäiseksi valtavaksi leikkikentäksi, jossa on mahdollista toteuttaa sosiaalisen todellisuuden epävarmuuden aiheuttamia pelkotekijöitä. Primaari narsismi ottaa vallan, kun oman itsen ja toisen välillä ei ole enää rajoja. Yksilö rupeaa tällöin tuottamaan omaa identiteettiään fetissiobjektien avulla. Suhde toisiin ja tavaroihin ei ole enää vain käytännöllinen, vaan affektiivinen aina sentimentaalin hulluuden rajoille asti. Identiteetti on sidoksissa perverssin kaksoislogiikan kautta tavaroihin joita omistamme ja jotka niihin projisoiduin mielikuvin määrittävät yhä enenevissä määrin itseämme. Identifikaatio prosessin ylilyönnit voivat olla koomisia, kuten uusi citymaasturi jota et tarvitse tai kohtalokkaita, kuten satuttaminen minuutena.

Olisi kuitenkin riittämätöntä ajatella näitä oireita vain tulkittaviksi tarkoitettuina koodattuina viesteinä, osana keinotekoista järjestystä. On paremminkin nähtävä kokonaiskuva, jossa joudumme minä hetkenä hyvänsä hyväksymään sen yksinkertaisen tosiasian, että symbolisen järjestyksen murentuessa todellisuus paljastuu vain merkityksettömänä palana reaalisesta. Sosiaalisen todellisuuden symbolinen järjestys - jossa näyttelemme tavanomaisia roolejamme - on fiktio, jonka torjuttu reaalinen voi minä hetkenä hyvänsä rikkoa murtamalla ulkopuolen ja sisäpuolen herkän rajan. Autokolari ei olekaan vain valitettava onnettomuus, vaan kohtalokas spektaakkeli jossa reaalinen astuu väkivaltaisesti sisään todellisuuteemme. Kaunis muuttuu hetkessä iljettäväksi ulosteeksi, jonka kohtaaminen asettaa meidät kasvotusten halujemme salaisen maailman kanssa. Symbolisen todellisuuden kerran murentuessa löydämme itsemme jälleen alusta. Siellä on mahdollista muistella mitä naivin uhmaikäisen voimalla Friedrich Nietzsche opetti. Meidän on herättävä voidaksemme jatkaa untamme. Olla moderni ja herätä unesta ei vapauta ihmistä olemisessaan, vaan pakottaa kohtaamaan itsensä tuottamisen tehtävän.

www.espoonkuvataiteilijat.fi

Jenni Eskola – Joseph James – Egill Sæbjörnsson – Kari Vehosalo


Galerie Anhava jatkaa 20-vuotisjuhlaansa esittelemällä joukon kiinnostavia nuoria taiteilijoita:



Jenni Eskola (s.1982) piirtää kopioita samasta kuvasta yhä uudestaan ja uudestaan tai täyttää kuvapinnan lukuisilla silmukkakuvioilla. Tunnontarkka toistaminen, aloittaminen alusta kerta toisensa jälkeen ovat Eskolan teoksissa kertautuva teema. Toisto on taiteilijalle tapahtuma, joka päätepisteessään palaa aina lähtökohtaansa. Aika on yksi Eskolan teosten keskeisistä materiaaleista, sillä lopputuloksena syntyvä sarja vaatii poikkeuksetta taiteilijalta pitkäkestoista keskittymistä. Tarkkuudesta huolimatta taiteilija on kiinnostunut niistä pienistä yksityiskohdista, jotka erottavat mekaanisen toistamisen ja ainutkertaisuuden toisistaan.

Galerie Anhavassa Eskola esittää sarjan piirustuksia, joista jokainen vastaa yhtä vuorokautta. Jokaisen 340 valopiirroksen tyhjä valkoinen kohta määräytyy vuorokauden valoisan ajan mukaan. Gallerian Studiossa vuodenaikojen käännekohdat, kuten kevätpäiväntasaus, osuvat huoneen neljään nurkkaan. Näyttelyn ajankohta marraskuu muodostaa teoksessa tauon, joka sijoittuu huoneen tyhjään kohtaan, oviaukkoon. Lisäksi galleriassa nähdään Eskolan videoteos Loop.

Yhdysvalloissa syntyneen Suomessa asuvan Joseph Jamesin (s.1979) tekniikka on paperileikkaus. Piirustus on leikattu irti taustasta siten, että jäljelle jää seittimäinen kuvio, paperista irtautunut viiva. Rento piirros ja jäljen letkeys yhdistyvät tarkkaan leikkaamiseen; piirtämisen ekspressiivisyys lopullisen teoksen herkkyyteen. Teokset saattavat perustua esittäviiin aiheisiin, mutta pelkistyvät lähes abstrakteiksi. Toisinaan teoksissa korostuu piirtämisen liike eikä esittävää lähtökohtaa ole. Osin kerroksittain kootut ja ilmavasti ripustetut teokset luovat illuusion painovoimaa vastustavista ilmaan piirretyistä kuvioista.

Islantilainen, nykyisin Berliinissä asuva Egill Sæbjörnsson (s.1973) yhdistää teoksissaan installaatiota, videota, performanssia ja animaatiota. Galerie Anhavassa esillä olevat teokset koostuvat pääosin varsin arkisista esineistä, esimerkiksi kanaverkosta ja muoviämpäreistä. Kugeln on koottu siivousvälineistä. Esineiden luonne kuitenkin muuttuu, kun taiteilija projisoi niihin valojuovia, kuvioita ja väriä - luo niille näyttämön. Pimeässä tilassa seinälle heijastuvat esineiden varjokuvat ja heijastukset muokkaavat arkipäiväisistä esineistä sommitellut asetelmat pieniksi draamoiksi. Myös muusikkona toimivan taiteilijan teoksissa äänellä, toisinaan live-esityksellä, on usein keskeinen rooli.

Kari Vehosalon (s.1982) maalauksissa yhdistyvät realistinen valokuvantarkka kuvaus ja kuvattujen tapahtumien epätodellisuus. Viittaukset menneisiin vuosikymmeniin ja mustavalkoisuus etäännyttävät kuvat omaan todellisuuteensa. Samalla nämä nostalgiset, yksityiskohdiltaan rikkaat ja tekniikaltaan hiotut maalaukset vetävät puoleensa. Katsomiseen liittyy kuitenkin ristiriita. Tilanne muuttuu epämukavaksi, kun huomio kiinnittyy teosten toisinaan vastenmielisiin tapahtumiin tai kiusalliseksi koettuun hetkeen. Outous kääntää katsomistilanteen päälaelleen. Näyttelyssä on esillä uusia maalauksia sarjasta Väkivaltaisen kuoleman pelko.


Piia Oksanen

Galerie Anhava
Mannerheiminaukio 3
FIN-00100 Helsinki

kuvat:Jussi Tiainen

STATEMENT:

The next exhibition of Favardin & de Verneuil wants to bare witness to this renewed interest of the emerging art scene for figurative painting.

Following their will to promote artists little-exposed in France, the gallery will present Joe Becker (Canadian), Jarmo Mäkilä (Finnish), David O’Kane (Irish), Eamon O’Kane (Irish), Axel Pahlavi (Iranian), Sebastian Schrader (German) and Kari Vehosalo (Finnish).

The gallery chose this exhibition title to echo one of the key books by Enrique Vila-Matas. Montano’s Malady is described by the author as a literature obsessive sickness affecting a writer obsessed with literature and unable to distinguish between real life and fictional reality. In this sort of intimate diary, calling forth the notion of Doppelgänger, the narrator is embodied in the double form of a critic of literature mixing schizophrenically his inmost thoughts and memories with those of other authors and a writer who can only describe the world through quotations and literary references.

Peering into the various contemporary approaches to the medium to find a common denominator to those international artists, the gallery wanted to stress this mise-en-abyme of a literature talking about literature to compare it to this empathy phenomenon shared by many contemporary artists nowadays, in their emotional relationships to the world and to history. Like Montano’s character, these artists embed elements of the past as far as to merge them with their own history. Where the viewer is not called upon to recognize images or styles but to recall.

In their practices, the artists presented in this exhibition get close to this psychological process close to empathy. They are nurtured by pre-existing images and shapes inundating contemporary society : photography, movies, TV images, video games, highbrow and pop cultures. But far from a mere collage, quotation or parody, those artists create syncretic works which don’t call for erudition but memory.

Didn’t Christian Boltanski confide us recently that an artist cannot represent reality ? He has just to deal with memory, this deteriorated vision, and possibly distorted part of reality. Those traces of memory and the past are founding elements of our Present.

Laurent de Verneuil

www.favardin-verneuil.com

KERAVAN TAIDEMUSEON TIEDOTE:

16.6.-29.8.
KIPU
Jari Juvonen, Markku Hakuri, Timo Heino, Maija Helasvuo, Mikko Ijäs, Mika Karhu, Peter Maury, Teemu Mäki, Heli Ryhänen, Niina Räty, Ari Saarto, Juha Sääski, Antti Tanttu, Kari Vehosalo, Henry Wuorila-Stenberg ja Aalto-yliopiston opiskelijat

Kivun kokemus on yksilöllinen, mutta voiko sillä olla myös kollektiivisesti jaettu muoto? Tähän kysymykseen vastaa varsin nimekäs taiteilijajoukko, joista osalla kivun kokemus on ollut hyvinkin omakohtaista. Näyttelyyn liittyy taidepedagoginen ja yhteisötaiteellinen osuus, joka toteutetaan yhdessä kipuyhdistysten kanssa. Näyttelyssä voi muun muassa mitata oman kärsimyksensä voimakkuuden.

www.keravantaidemuseo.fi

2010 MEILAHDEN TAIDEMUSEO, HELSINKI

HELSINGIN TAIDEMUSEON TIEDOTE:

Toden näköistä -
Nettisukupolven maalareita

9.6.–29.8.2010

Kesällä Meilahdessa ollaan epätodellisen realisteja. Nuoren polven suomalaismaalarit valtaavat taidemuseon toden näköisillä teoksillaan, joissa kuitenkin on jotakin vallan outoa.

Uusrealistinen linja on nykymaalauksessa vahva. Kun taide jo 1980-luvulla alkoi tehdä paluutaan realistiseen suuntaan, se imi aluksi itseensä piirteitä valokuvataiteesta ja lähestyi fotorealismia. Tänä päivänä maalaustaiteen uusrealisteja innoittaa usein internetin maailma. Teoksiin on tunkeutunut viitteitä valokuvien lisäksi sarjakuvista, elokuvista ja videopeleistä.

Tosielämä ja arkipäivä nähdään toisenlaisen todellisuuden kuvana - mielenmaisemana. Aiheet liikkuvat toden ja epätoden rajamaastossa. Mitä onkaan todellisuuden takana? Maalauksissa eri aikatasot, eri todellisuudet kerrostuvat ja limittyvät kiehtovaksi kokonaisuudeksi. Useat samanaikaiset maailmat, tilat ja tilanteet kohtaavat. Ihmishahmot liikkuvat hämärissä ja utuisissa huonetiloissa. Maalauksissa jännittävät kohtaukset luovat tarinaa ja läsnä on vahva liikkeen tuntu. Ollaan matkalla johonkin, toiseen todellisuuteen.

www.hel.fi